Toivonsäde



Toivonsäde

 

toivon säde

 

Yöllä oli ollut vuodenaikaan nähden  kipakka pakkanen. Aamu oli tumman sininen, maa valkoinen  yöllä sataneesta lumesta. Tähtinen taivas lupaili selkeää päivää. Pakkasin autoon majoituspaikkani pihassa työpäivääni tarvittavat varusteet. Oloni oli innokas toiveikas ehkä jännittynytkin.

Kilpisjärvi oli saamassa jääkantta. Paikoin pakkasusva lepäsi paksuna mattona seudun yllä. Toisaalla saattoi erottaa tunturien ja vuorten ääriviivoja.

Lähdin ajamaan Muotkatakkaan jonne jätin uskollisen autovanhukseni odottamaan jälleennäkemistä.

Reppu selkään kameran jalusta ja muut tarvittavat välineet mukaan ja tunturiin.

Sinivioletti aamu antoi viitteitä päivänkoitosta. Kirpeä pakkasilma tuntui keuhkoissa asti . Tunsin jälleen olevani etuoikeutettu saadessani olla kaiken tämän kauneuden äärellä ja sisällä. Lunta oli puolisääreen ja oli paikoin sovitettava huolellisesti askeleet liukkaassa rakkakivikossa.

Riekonjälkiä siellä täällä. Ketunkin. Tämän tästä pysähdyin katselemaan ja kuvaamaan. Mitä ylemmäksi pääsin sitä avarammaksi muuttui maisema. Odotin auringon nousua. Se muuttaisi valollaan  kaiken uudenlaiseksi ja antaisi hämärälle luonnolle valoisat kasvot

.

Matka jatkui edelleen ja ylemmäksi.. Tähyilin Saanan suuntaan mutta sankka sumu nukkui raskaasti järven yllä. Kaakosta kajasteli valoa

Olin tarponut jo melkoisen lenkin kun huipun läheisyydestä hoksasin kiintoisan kivenjärkäleen. Se oli asetettu pienempien lohkareiden päälle. Niillä sijoillaan se oli ollut varmaan vuosituhansia.

Omalla tavallaan se puhui minulle. Olin vain yksi monilukuisista tunturin kulkijoista joita se muistutti sekä ajasta että iankaikkisuudesta. Katoavasta ja pysyvästä.

Silloin se tapahtui. Silmänräpäyksessä. Se kimposi niin yllättävästä suunnasta etten osannut varautua.

Auringon säde sujahti kivenjärkäleen alta silmiini ja naulitsi minut siihen paikkaan. Kuin toivon säde kaukaisuudesta maailman hämärään.

 

Järkälemäisten painojen altakin voi nähdä lupauksen valosta, toivosta. Tunsin suuren rakastavan Jumalan puhuvan.

”Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.” 1.Kor. 13:13

”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” Joh. 3:16

Toivonsäde oli syttynyt eikä se sammuisi.

Aurinko nousi.

Valo oli voittanut pimeyden.

 

Tapio Huttunen

 

 

Kommentti on suljettu.