Viikon sana

Hiekkaan kirjoitettua – kiveen hakattua

Luin kertomuksen ystävyksistä, jotka vaelsivat yhdessä halki autiomaan. Yhdessä vaiheessa matkan aikana ystävykset joutuivat sanaharkkaan ja alkoivat riidellä. Riitely loppui, kun toinen läpsäisi toista. Ystävä, jota toinen löi, oli surullinen.
Sanaakaan sanomatta hän kirjoitti hiekkaan: ”TÄNÄÄN PARAS YSTÄVÄNI LÖI MINUA”
Toinenkin oli kovin pahoillaan. Ystävykset sopivat riidan ja jatkoivat matkaa, kunnes tulivat keitaan luo. Siellä oli lähde, jossa ystävykset päättivät kylpeä. Se jota toinen oli lyönyt, luiskahti kiveltä ja oli hukkua lähteeseen, mutta ystävä ehti pelastaa hänet. Kun ystävistä se, joka oli meinannut hukkua, palautui kokemuksestaan, kaiversi hän kiveen:
”TÄNÄÄN PARAS YSTÄVÄNI PELASTI HENKENI”
Se ystävistä, joka oli lyönyt toista ja myöhemmin pelastanut tämän, kysyi: ”Kun löin sinua, kirjoitit hiekkaan, ja nyt hakkasit sanat kiveen. Miksi? Toinen ystävistä vastasi: ”Kun joku tekee meille jotain pahaa, se pitäisi aina kirjoittaa hiekkaan, jotta anteeksiannon tuulet voivat viedä kirjoituksen mukanaan. Mutta kun joku tekee meille hyvää, meidän tulisi kaivertaa se kiveen, jottei kukaan voisi pyyhkiä sitä pois ja unohtaa”… Opettele kirjoittamaan surusi hiekkaan ja kaivertamaan onnesi kiveen.
Psalmin kirjoittaja sanoo: ”Minun onneni on olla Jumalaa lähellä…” Ollessamme kaikki lähellä Jeesusta – olemme silloin myös lähellä toinen toisiamme. Saakoon tämä olla totta jokaisen kohdalla tänään ja tulevaisuudessakin.
Jorma Laulumaa


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *